Toteutus

Poimintahakkuussa lähtökohtana on harvennus pohjapinta-alatavoitteen mukaiseksi. Hakkuuvoimakkuus voi kuitenkin vaihdella käsittelyalueen sisällä. Ennen poimintahakkuuta ei normaalisti tehdä ennakkoraivausta, koska kaikki alikasvos on tarpeen säästää. Alikasvosta ei yleensä tarvitse myöskään perata, vaan se harvenee luontaisesti. Puuston järeytymistä ja tuhonkestävyyttä voidaan tarvittaessa parantaa harventamalla metsikössä olevia tiheämpiä kohtia.

Ajourat sijoitetaan mahdollisuuksien mukaan kohtiin, joissa on eniten hakattavaa tukkipuustoa. Kasvatuskelpoista alikasvosta tai nuorta puustoa kasvavat kohdat pyritään kiertämään. Näin toimien ajouravälistä tulee vaihteleva. Keskimääräinen, tavoiteltava ajouraväli on 20 metriä.

Hakkuussa poistetaan vialliset ja sairaat puut mutkaiset, lengot, paksuoksaiset ja tukkiosuudeltaan haaroittuneet puut lukuun ottamatta säästöpuiksi jääviä suurimpia tukkipuun kokoisia puita (erityisesti päävaltapuita) niin, että metsään jää tavoitteen mukainen määrä puusto. Tiheitä pienempien puiden ryhmiä harvennetaan, jos kasvattavien puiden järeytymistä halutaan nopeuttaa.

Kasvamaan jätetään hyväkuntoiset puut, joilla on edellytykset kehittyä hyvälaatuisiksi tukkipuiksi monipuolinen puulajisekoitus, kun siihen on luontaiset edellytykset säästöpuita tai säästöpuuryhmiä. Lahopuut säilytetään ehjinä. Säästöpuuryhmät on syytä merkitä käsittelyalueen paikkatietoihin, jotta ryhmien säilyminen tulevissa hakkuissa olisi varmempaa.

Huolehditaan mahdollisimman hyvin, että jäävä puusto säästyy vaurioilta hakkuussa ja metsäkuljetuksessa. Hakkuutähde käytetään ajouran reunapuiden juurenniskojen suojaamiseen. Huolehditaan jatkuvalla työjäljen seurannalla, ettei puustoa hakata liian harvaksi. Poimintahakkuussa merkittävää on jäävän puuston vaurioitumisriski. Työ vaatii hyvän suunnittelun ja ammattitaitoisen toteutuksen. Hyvässäkin toteutuksessa osa pienemmistä puista ja alikasvoksesta vaurioituu.

Ajoitus

Yleensä sopivin poimintahakkuun ajankohta on talvi, jotta kasvatettava puusto säästyisi mahdollisimman vähäisin korjuuvaurioin. Kesän kuivat jaksot voivat myös olla korjuun kannalta hyviä. Juurikäävän riskialueella kannot tulee käsitellä suoja-aineella, jos korjuu tehdään sulan maan aikana. Erityistä huomiota on kiinnitettävä alempien latvuskerrosten noin viisimetristen ja sitä pitempien puiden säilymiseen vaurioitta, sillä seuraavien vuosikymmenten kasvu ja hakkuumahdollisuudet riippuvat niistä.

Taimet vaurioituvat sitä helpommin, mitä kovempi pakkanen on. Jos taimet näkyvät lumipinnan yläpuolelle, korjuu on hyvä ajoittaa suojasäälle tai ainakin pienelle pakkaselle. Taimien säilymisen kannalta myös keski- ja loppukesä sekä alkusyksy ovat korjuuseen sopivia hyvin kantavilla mailla. Tällöin varttuneempi puusto altistuu kuitenkin helpommin korjuuvaurioille. Alkukesän nila-aikaa on syytä välttää etenkin kuusivaltaisten metsien korjuussa, sillä jäävien puiden kuori irtoaa helposti vähäisestäkin kolhusta.

Lähde: Metsänhoidon suositukset